tiistai 29. tammikuuta 2013

Vuoroin vieraissa-haaste

Emmon blogissa on esittelyssä Anski ja hänen skräppäystyylinsä. Sieltä löytyy myös haaste, jossa pitää skräpistää jotain Anskin tyylistä.

Tähän työhöni otin mukaan useitakin elementtejä: vihreän ja vaaleanpunaisen yhdistelmän, otsikon ja aiheen. Olen käyttänyt myös kohtotarrapaloja ja vaaleanpunainen pyörylä on niin ikään saanut innoituksen Anskin työstä.

Journaling löytyy pienestä organza-pussukasta ja se on kirjoitettu Cicely Mary Barkerin kukkakeiju-kuvan taakse.




torstai 17. tammikuuta 2013

Uusi skräppihaasteblogi!

Kohta pääsee taas skräppäämään! Tai olisihan sitä päässyt vaikka koska tekemään, mutta. Jostain syystä tarvitsen haasteen inspiraation ja itseni potkijaksi, jotta päädyn skräppäämään. Tämän kuun lopulla siis starttaa uusi skräppihaasteblogi, jonka haasteet kestävät kaksi viikkoa ja osallistujien kesken arvotaan palkintoja.

Inspiroidun hiivuttua olemattomiin (olisi kiva jos siitä tulisi virallinen lopetusilmoitus tai jotain), olen yrittänyt etsiä uutta suomalaista skräppihaasteblogia, mutta ei oikein ole löytynyt. Korttihaasteita on pilvin pimein ja yleisiä askarteluhaasteita, mutta kun nimenomaan haluan skräppäyshaasteita! Voihan edellämainittuihinkin osallistua skräppäystöillä ainakin silloin tällöin, mutta se ei ole sama asia kuitenkaan. Ja tuo palkintojen arpominen osallistujien kesken on minusta kivempaa ja reilumpaa kuin se, että valittaisiin jollain mittarilla kaunein työ, makuja on kuitenkin niin monia. Tosin joka neljäs kerta voittaja valitaan tässäkin haasteblogissa, mutta ei sentään joka kerta :)

Olen jo nyt siis ihan täpinöissäni ja jään odottamaan malttamattomana ensimmäistä haastetta! Uusi blogi on siis Skräppihetket Haaste ja blogin ensimmäinen haaste pärähtää ilmoille 31.1!